Kristinusko on aina herättänyt intohimoja puolesta ja vastaan, astuihan se alusta alkaen julkisuuteen väittämällä Jeesuksesta radikaalisti: ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Rooman valtiovalta edusti uskonnollista moniarvoisuutta mutta edellytti kaikilta valtion ideologian mukaista keisarille osoitettua jumalallista kunnioitusta. Kristityt eivät suostuneet vaatimukseen ja joutuivat ahtaalle valtiollisen koneiston pakottaessa heitä yhteisesti hyväksyttyyn järjestykseen. Kristinuskon puolustajat, apologeetit, pyrkivät toisella vuosisadalla kumoamaan keisarinpalvonnasta kieltäytyneisiin kristittyihin kohdistetut virheelliset väitteet ja osoittamaan kristinuskon todellisen sisällön. Tähän tarpeeseen myös kirkkoisä Tertullianus laati Apologeticum-tekstinsä.

Tertullianus on taitava psykologi ja loistava reettori, kielen mestari. Vaikka Apologeticum on laadittu puolustuspuheen muotoon, se on paljon enemmän: Tertullianus ei tee päätelmiä lukijoittensa puolesta vaan kirjoittaa niin, että lukija ei voi olla itse tekemättä päätelmiä ja vertailuja. Historiallisesti kiinnostava teos taustoittaa moderniin uskontokeskusteluun liittyviä teemoja.
[^]