Kirkon on puhuttava Jumalasta.

Siksi, että Jumala on olemassa.

Siksi, että Jumalasta puhuminen

on uutta ja radikaalia.

 

Mutta miten jumalapuhe olisi edes teoriassa mahdollista? Sellainen, jonka kohteena eivät ole vain puhujan henkilökohtaiset uskonnolliset tunteet, toiveet tai jumalakuvat vaan Jumala, Korkein hyvä? Sellainen, jonka myös koulutettu länsimaalainen aikuinen voi ottaa todesta? Olisi paljon helpompaa vain puhua siitä, että kirkossa tehdään sosiaalista auttamistyötä. Jumalasta puhuessaan kirkko astuukin epämukavuusalueelleen ja osoittautuu radikaaliksi: puhuu julkisesti Jumalasta, joka on maailman luoja ja ihmisen vapahtaja.

 

Tässä kirjassa etsitään perusteita sille, että Jumalasta voi puhua. Julkisesti ja ymmärrettävästi ja siten, että inhimilliset sanat tavoittavat Jumalan ja hänen armonsa sellaisena kuin se on.